Villa Maria

Villa Maria

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pimeneviin iltoihin

Tästä se lähti liikkeelle.
Mietin tuttavapiiristäni kenelle mahdollisesti kertyisi piltti-purkkeja ja sitten sen keksin.
Eikä aikaakaan kun tämä tuttavani oli laittanut minua varten purkkeja sivuun.  Kiitos Nora!

Etiketit liotukseen ja  rautalanka kaulan ympäri.


Kuumaliimaa ja pitsiverhon syrjää, niin sain utuisen tunnelman aikaiseksi.
Pikkuinen rusetti vanhasta narusta kaulaan.
Valmistin näitä neljätoista ja olen jo kokeillut muutamaa rannassa koivunoksalla.
Hienosti tuikkii.
Kannattaa kokeilla.

Näihin tunnelmiin
-p-




tiistai 20. elokuuta 2013

Tadaa!

 
Tässä se nyt toimittaa uutta virkaansa :)
Oi kuinka onnellinen ja ylpeä siitä olen.
 
Pyörävanhus toivottaa kulkijat tervetulleeksi
Villa Mariaan!
Yksi lisävaruste siitä vielä puuttuu,
mutta sekin on työn alla.
Ja lyhty hämärän tullen sarveen.
Tietysti.
 
Vointeja!
-p-

Veli kävi kylässä

ja vaimonsa. 
Toivat tullessaan tämän ihastuttavan vanhan polkupyörän.
 
 
 
Tällaista olen aina toivonut!  Kiitos!
Sille tulee oma virka,
kunhan hieman tuunaan sitä.
 
Olen saanut kammottavan entero-viruksen,
joten yrittäkää kaikin keinoin välttää sitä.
Kurkku on niin kipeä ettei sanotuksi saa.
Onneksi kirjoittamaan pystyy.
 
Siitä huolimatta mukavaa
aurinkoista päivää
Villa Marian
pyörän takana
kulkeville
ja
nautitaan nyt kun kesä tuli
vielä
kerran takaisin.
-p-
 
"Ilosa ellää pittää
vaikka päivää vähemmän".

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Aamuherätys

Se on sitten kesäloma päättynyt ja aamulla on
herättävä kukonlaulun aikaan aamutoimiin ja töihin.
Neljä viikkoa meni kuin siivellä sivallettuna ja tänään
iltapäivällä Viltsussa päivänvarjoa sulkiessani ajattelin että
tasan kaksi yötä  vietin kotona kaupungissa.
Hieno loma.
Paljon saatiin aikaiseksi ja paljon jäi vielä tehtävää, mutta
"vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä"
 
Tänään pakerrettiin terassin kaiteiden teon kimpussa
ja saatiin puolet jotensakkin valmiiksi.  Jatkuu huomenna jos sää sallii...
 
Pidetään lippu korkealla
ja yritetään palata pikkuhiljaa
työrytmiin.  On sekin jotakin.
 
"Ei voi löytää uusia valtameriä,
ellei uskalla kadottaa rantaa näkyvistään"
 
Heippa ja kauniita unia Villa Marian matkassa kulkeville.
Kiva kun teitä on niin paljon.
-p-
 
 

perjantai 9. elokuuta 2013

Vimppa rutistus



Tänään alkoi rantaterassin kaiteiden
suunnittelu- ja toteutustyö.
Etenimme sen verran, että pystypilarit
saatiin valmiiksi etualalla olevista
pätkityistä paneleista.
Jatkuu sunnuntaina.......
huomenna pitää mennä pitään puotia.
(tuohan oli tuota suomen kielen rikkautta, vähän
niinkun "mennään kattoon kattoon
kun sisko tapettiin tapettiin, sano kärpänen toiselle".  Heh!
 
 
 Voi peijakas!  Yritin kääntää nämä holtsut oikein
päin, mutten osaa.  Näillä sitten jatkossa köpötellään
töissä ja ovat muuten vielä yksi kirpparilöytö siltä
tämän viikon maratoonilta, viis euroa.  Ja käyttämättömät!
Voi yhren kerran.
 
"Elämä ei ole ohikiitäviä päiviä,
vaan hetkiä jotka muistat aina"
 
Näihin tunnelmiin
 
-p-
 
 
 

torstai 8. elokuuta 2013

Kirppistelyä osa 2.

Heippatirallaa!  Tässä muutama kuva 
uusista ostoksistani, samalla kun nousin aamulla
aikaisin mööblaamaan... en sen kummempaa kuin
vaihdoin ruskean ja valkoisen komuutin
paikkaa keskenään.
 
Tässä uusi näkymä eteisestä.
Ikkunalla kirpparilöytö, dream-teksti,
sekä iso Arabian kulho, joka toimittaa nyt
avaimien säilytysvirkaa.  Kulho maksoi 5 euroa.
 
 
Hummani hei muurin ottalla, kympin.
 
Eteisen valkoinen komuutti on nyt Signen kammarissa.
Tilda-purkki kirppikseltä ja iso pilkkumi. 
Kyllä pilkkumeita aina tarvitaan ;)
 
Nekkojakin puuttui, ja kannu.   
Arabian kultakoristeinen, vetoisuudeltaan vain puoli litraa.
Pienen pieni  Sointu-nekka ja Kupittaan Saven pikku-nekka.
Kyllä nyt on mistä kaataa...
Laitimmaisena oikealla uus-tuotantoa, mutta hyvä kaadin vaikka
vaniljakastikkeelle.  Nam!
Niin ja onhan tuossa kuvassa myös sirotinlusikka, joka löytyi
eurolla.  Lisäksi ostin vanhan kakkulapion, hajuvettä 4711
suoraan lapsuudestani "isoilta plikoilta", litran alumiinikannun
ja valkoisen virkatun pitsiliinan.
Huh-huh!
"Kyllä hianookin on"

Rattoisaa päivää kaikille
Villa Marian matkassa kulkeville!
-P-
(olisin mielissäni kommenteista)
 
 
 

tiistai 6. elokuuta 2013

Kesäloma-kirppistelyä

Tällainen harvinaisuus löytyi tänään,
ja löytyi paljon muutakin
 
Vietin pikkusiskoni kanssa laatuaikaa
ja kierrettiin kuusi kirppistä lähikaupungissa.
Lähtö oli aamulla kello 9 ja jossakin vaiheessa
iltapäivällä oli pakko kysellä että onko vielä
kestävyyttä.
Kotona oltiin kuuden maissa ;)
 
Tavara oli hyvää ja
sitä oli riittävästi.
Palataas siihen heti
kun saan kuvattua.
 
Heippatirallaa ja kauniita unia!
-p-
 

maanantai 5. elokuuta 2013

Mitä ny pyärryinkö mää?

Kehikko alkaa muodostua...piirut paikallaan.


"ja näin se kesäloma toimii"....
Viikonloppuna saatiin kansi valmiiksi ja lauantaina oli 
R A N T A T E R A S S I N   A V A J A I S E T !
Parasta seuraa, tortilloita, saunomista, uintia, seurustelua, tuikkuja, lyhtyjä....
Tuleeko jollekkin vielä jotakin muuta mieleen?
"Mitä ny pyärryinkö mää?"

Lomaa vielä viikko, näihin tunnelmiin....
-p-