Surenkorento

Istuin kaikessa rauhassa huvilamme pihassa kahvia juoden.

Yhtäkkiä pikkulintu teki nopean syöksyn ja samassa huomasin sen napanneen surenkorennon, niin kun murteessamme sanotaan.  Korento rimpuili itsensä irti ja tipahti nurmikolle.
Unohdin koko kopterin hetkeksi, kunnes silmääni pisti jokin kiiltävä nurmikolla.  Siinähän se oli, surenkorento.  Voi voi, olikohan sen nostolaitteet vai siivet menneet rikki sen linnun nokassa...?
Otin korennon kämmenelleni ja odotin mitä tapahtuu.  Ei mitään.  Laitoin sen sireenipensaan oksalle ja ajattelin että tutkailkoon siinä itseään ja laittakoon kalustoaan kuntoon kaikessa rauhassa.
Hetken kuluttua korento oli poissa.

"Tänään on se eilinen, josta voit halutessasi olla ylpeä huomenna".

Sillälailla!

Sali

Juhannus lähestyy ja nyt tämä muutaman päivän "vetkuilu" saa luvan loppua.  Sali pitää saada täysillä käyttöön.  Ylimääräiset roinat ulos ja juuriharjan kanssa vauhti päälle.

Ruskea vaatekaappi siirrettiin vastakkaiselta seinältä tälle uudelle paikalleen.  Vähän täytyy pönkätä sitä että saadaan vatupassiin.

Välillä täytyi ehtiä pihakirppikselle myymään tavaraa.  Hauskaa oli!  Yhdellä myyjistä meinas mennä firma nurin, kun pöytä meinas kaatua.



Varttin yli kuus aamulla

"Aamussa kuulaassa, seurassa suulaassa, harjoitin viihdyntää...."

Nelivuotias tyttärenpoika on innokas digikameran käyttäjä ja tässä tulos.  Hän otti kuvan lokista, joka näkyy lähes täsmälleen keskellä kuvaa yläreunassa, vähän niinkuin naulanreikänä.  Hieno kuva, josta pystyy aistimaan koskemattoman kesäaamun ja melkein kuulee, kuinka vesirottavenkale häärää kaislikossa.

Niinpä.  Uni olisi vielä maittanut, mutta ei auta kun kaksivuotias kiipeää viereen ja sanoo että "helätään jo mumma".

Aurinko antoi aamusäteitään suoraan tyynyliinalleni ja lokkien kirkuna oli alkanut.  En tiä mitä ne lokit järjestää, mutta meteli on melkoinen.
Pi-i-i-t-kä rivi istui naapurin mökin katolla.  Yksi savupiipun nokassa ja loput sikin-sokin taivaalla. 
Alkaa pikkuhiljaa paljastua nämä mökkiläisen riemut ja huomaan itsessäni väkivaltaisia piirteitä.

Näillä herroilla virtaa riittää hyvin nukutun yön jälkeen.  Pyjamat päällä kivien keruuseen ja sitten "Plumps".

Isäntälokki päivysti satavuotiaan  kuusen latvassa puuhiamme.  Koko muukin suku tuntui kutsutun koolle ja välillä tekivät tarkastuskierroksia yllämme.    

Nyt pojat palataan huvilaan ja aletaan keittää aamupuuroa!

Tunnelmaa kuistilla

Hurmaava sireenintuoksu pysäytti tulijan kuistille.
Ikkunalla nippu ikivanhoja kirjeitä, jotka pitää jonakin iltana vielä lukea.
Kirjeiden alla Kanahoitokirja vuosien takaa.
Hmm.... ottaisko kanoja...?

Ulkokuisti

Ou-nou!  Nyt ollaan jo ulkokuistilla.
"Kuistit syntyivät 1800-luvun jälkipuoliskolla metsäkauppojen tuoman vaurauden myötä" kirjoittaa Maalaisunelma-lehti.  Myös värillä oli merkitystä.  Sininen oli vaurauden merkki. Vetelin äsken kuistin seinät valkoiseksi.  "Kyllä huanoo on".

Hulluna pilkkumeihin

Siinä on pilkkumi poikineen.  Eikä tässä vielä kaikki.

Kysyin  äidiltäni, että mihin tarkoitukseen pilkkumia ennen vanhaan käytettiin, niin hän vastasi että siihen laitettiin puuro ja soppa tarjolle.  Jaa-jaa.

Tänään oli muutenkin soppailupäivä, joten sopi pilkkumi-teemaan ;)
Huomenna taas hommiin huvilalle.

Aamiaispöytä

Jee!  Tänään sain virittää verhot keittiön ikkunaan.  Se oli juhlahetki!
 
Verhoissa on ihanat reikäompele-koristeet.  Joka pisto tehty käsityönä.  Yläkapan reunassa kaunis virkattu pitsi. 

Pöytä on hiukkasen pieni, mutta kaksi ihmistä syö siinä aivan mainiosti.  Kuvanottohetkellä jalkalistat puuttuivat, mutteivat puutu enää.

Kulmakaappi seisoo siinä, niin kuin on aina seisonut.